Mitä tapahtuu, kun taide käy työssä? Käykö taide työmenetelmäksi? Vai käykö se työstä?
Taide käy työssä -artikkelikokoelman kirjoitukset ottavat osaa
ajankohtaiseen keskusteluun, jossa kulttuuria ja taidetta tarkastellaan
uudesta näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on taiteen mahdollisuus
edistää hyvinvointia työssä ja elämässä yleensä.
Valtakunnallisen TAIKA-hankkeen aikana taide kävi työpaikoilla ja
järjesti lukuisia työpajoja. Menetelmät pohjautuivat draamaan,
kuvataiteeseen, käsityöhön, musiikkiin, sanataiteeseen, tanssitaiteeseen
ja valokuvaukseen. Taide käy työssä -kokoelman artikkelit kertovat
työpaikan taide-elämyksistä taiteilijoiden, työpajanohjaajien,
esimiesten ja hankkeen tutkijoiden äänellä.
Taide
käy työssä. Taidelähtöisiä menetelmiä työyhteisöissä. Multimedia.
TAIKA-hankkeen multimediassa saavat äänensä kuuluville sekä taidelähtöisiä menetelmiä käyttäneet työyhteisöt, ammattitaitoaan uudessa asiayhteydessä käyttävät taiteilijat että TAIKA-hankkeen asiantuntijat. Monipuolisessa multimediassa nähdään mitä taidelähtöisyys on konkreettisimmillaan hankkeen työpajoissa. Työyhteisöjen kokemukset peilaavat menetelmien vaikutuksia työarjessa. Hankkeen koordinaattorit kertovat taidelähtöisten menetelmien käyttöön ottamisesta, luovuudesta ja näihin vaikuttavista rakenteista.
TAIKA-työpajat
Työyhteisöjen kokemuksia
TAIKA-hankkeen toteuttajien ajatuksia
Hankkeen elävä esite, Mute ry
Tietoa TAIKA-hankkeesta
2010
Ihmisen kokoinen kehitys. Taide ja kulttuuri hyvinvoinnin
katalysaattoreina Lapissa.
Toim. Pälvi Rantala, Aini Linjakumpu, Sandra
Wallenius-Korkalo, Eliza Kraatari. Lapin yliopiston
yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä
59.
Lapin
yliopiston yhteiskuntatutkimuksen laitoksella toteutetun
TaikaLappi-osahankkeen raportissa nostetaan esiin taiteen ja kulttuurin
merkitystä ja hyvinvointivaikutuksia pohjoisen yhteisöille.
TaikaLappi-hankkeen tavoitteena on ollut korostaa taiteen, kulttuurin ja
taideteollisuuden sosiaalisia, yhteisöllisiä ja taloudellisia
merkityksiä.
Kirjoittajat: FT Pälvi Rantala, YTT Aini Linjakumpu, YTM
Sandra Wallenius-Korkalo ja Tait.kand., yht.yo Eliza Kraatari.