| |
|
|
|
|
AJANKOHTAISTA
Kesän taikaa
Taide kohtaa hoivan -hanke vietti kesäjuhlaa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Juhlassa oli mukana työntekijöitä Helsingin kaupungin työyhteisöistä. Syreenien ja mansikoiden tuoksuessa muistelimme kahvikupposen ääressä työpajoja ja katselimme kuvia. Ihmettelimme miten paljon on saatu aikaan ja kuinka paljon olemme yhteisessä prosessissa kokeneet.
Juhlatilassa oli näytteillä kollaasi ammatti-identiteettikuvista. Kuvat heijastivat itseään kaksoiskappaleena ja edelleen eri suuntiin peilin kautta. Kollaasille sai ehdottaa nimeä. Nimiehdotuksia tuli runsaasti: Läsnä, tässä, Minä olen, Uusi suunta, Heijastuksia, Kuvissa monta tarinaa, Hellällä palavalla sydämellä, Ammatillisia peilejä,Taidesisaret, Taidepläjäys, Työnilo, Peilikuvia, Kaiku, Liekki, Visio, Voima, Osaavat kädet.
Kuten arvata saattoi kahvitarjoilun ja kuvien katsomisen jälkeen tanssittiin. Kirsi Heimonen ohjasi osallistujat liikkeen dialogiin, josta ei meinannut tulla loppua. Pääsimme kuitenkin vielä työpajoissa syntyneiden tarinoiden kuljettamana käymään lapsuudessa, kouluiässä ja nuoruudessa.
Liike jatkui yhteisessä maalauksessa. Kirsti Nieminen oli asettanut maalit, siveltimet ja paperin valmiiksi. Ei tarvittu kahta käskyä, kun kuvat alkoivat jo syntyä. Juhlassa aisti sen, että taidelähtöiset menetelmät ovat pilottipajojen kautta tulleet tutuksi. Ei mitään epäröintiä, kaikki liikkuivat ja maalasivat täynnä innostusta. Kiitos juhlasta kaikille mukana olleille! Katso lisää kuvia Diakonia-ammattikorkeakoulun kuvagalleriasta.
Eila Sainio
Taide kohtaa hoivan -hanke
Taidestartit herättelivät liikettä ja saivat runopuun kukkimaan
Taide kohtaa hoivan -hanke käynnisti toimintansa työyhteisöjen kanssa kahdella iltapäivän mittaisella Taidestartilla. Syyskuun alussa pidetyt startit olivat suunnatut erityisesti hankekumppaneiden, Helsingin kaupungin ja Etevan työntekijöille. Tilaisuuksia järjestettiin kaksi samalla ohjelmalla, jotta mahdollisimman moni henkilö eri työyhteisöistä saattoi osallistua. Startteihin osallistui yhteensä 51 henkilöä.
Luokkatilaan oli tuotu pihlaja, lyhtyjä ja tuikkuja... Lue lisää!
Työpajatoiminta käynnistynyt
Taide kohtaa hoivan -hankkeen taidelähtöisiä työtapoja käyttävä työpajatoiminta on lähtenyt käyntiin. Helsingin kaupungilta on mukana neljä työyhteisöä. Jokaisessa toteutetaan kolme elämänkaariteemaan pohjautuvaa työpajaa sekä joulukuussa prosessidraamatyöpaja yhteistyössä Teatterikorkeakoulun kanssa. Pajoissa työskennellään tarinoiden, kuvien ja liikkeen parissa.
Diak Etelän henkilökunnalle toteutetaan Voimaa väreistä työpaja. Syyskauden aikana on kolme kokoontumista sekä yhteinen vierailu Picasson näyttelyyn Ateneumissa (lippu omalla kustannuksella).
Osallistuminen työpajoihin ei edellytä mitään erityisosaamista. Tavoitteena on löytää taiteesta voimaa ja iloa arkeen.
Viikon runo-palsta toivottaa hyvää kesää - tapaamisiin elokuun puolivälissä:
Loman
alkutahdit
Lomalle,
helposti lomalle,
Lomalle,
reippaasti lomalle.
Lomalle
palomiesten mukaan.
Lomalle
Kreikkaan.
|