Tarinallinen työpaja menetelmänä / Taide kohtaa hoivan -hanke, Saara Niemeläinen 18.12.2009

 

Tarinallisessa työpajassa oli tavoitteena kirjoittaa muistelmia omasta lapsuudesta tai nuoruudesta ja siten kehittää luovuutta. Samalla tutustuttiin tarinalliseen kirjoittamiseen menetelmänä. Kauaskatseisena toiveena oli, että työskentely auttaisi osallistujia tutustumaan itseensä ja omaan historiaansa sekä kehittämään kykyä kohdata itsensä ja asiakkaansa uudella tavalla.

Pajat aloitettiin esittäytymällä ja kertaamalla pajatoiminnan periaatteet, jotta saataisiin aikaan luottamuksellinen ilmapiiri. Työskentelyyn virittäydyttiin nukkekotikirjojen avulla: kukin osallistuja sai valita laatikosta pienen kirjan. Sitä kädessä pitäessä pohdimme, millaisen oman elämän tarinan tyhjään kirjaan voisi kirjoittaa. Kaikki saivat myös valita kynän, jolla oma teksti alkaisi syntyä. Jotkut keksivät omaelämäkerralleen nimen tai johtoajatuksen, toiset kehittelivät jo juontakin.

Seuraavaksi kaivettiin laukusta vanhoja omia leluja, valokuvia tai muita ajatukset lapsuuteen tai nuoruuteen vieviä symbolisia esineitä. Esineitä kierrätettiin ryhmässä ja niistä kerrottiin tarinoita, yhden kertoessa muut kuuntelivat ja esittivät kysymyksiä. Tarinoita oli ihana kuulla, ja tietenkin myös kertoa, ja niistä kehkeytyi antoisia keskusteluja.

Kahvitauon jälkeen kukin syventyi omaan tarinaansa ja kirjoitti lelun tai valokuvan herättämistä tai muista lapsuuden tai nuoruuden muistoista pienen tekstin. Kynät sauhusivat ja monet yllättyivät siitä, miten muistot alkoivat pulputa ja yhdestä asiasta tuli mieleen toinen, tuokiokuvasta toiseen. Jokainen sai aikaan jonkun tarinan tai fragmentaarisen kokoelman pieniä muistelmia, ja tekstit jäivät osallistujille itselleen.

Lopuksi keskustelimme työpajan kokemuksista ja siitä, miltä kirjoittaminen oli tuntunut. Jos aikaa oli, halukkaat saivat lukea tekstinsä. Harmillisesti aika loppui usein kesken. Tarinat olivat hauskoja ja koskettavia, ja niitä olisi mielellään kuullut lisääkin! Monet saivat kirjoittamisesta kipinän alkaa taltioida omaa tarinaansa paperille, itselleen iloksi ja jälkipolville muistoksi.

Kiitos osallistujille!

 

Tarinapajojen satoa:

Tarina varhaislapsuudesta

Hän oli syntynyt kauas Kainuun korpeen maalaistaloon, jossa asui sisko, äiti ja isä. Sisko oli lapsuudessa hänelle hyvin tärkeä. Näin jälkeenpäin tuntuu, siskon olleen jopa  äitiäkin tärkeämpi. Siskolla ja hänellä oli 9 vuoden ikäero. Hänen äitinsä oli 42 synnyttäessään hänet.

Koti oli punainen talo, kaksi kamaria ja pirtti, eteinen, jossa oli portaat vintille sekä komero , jossa säilytettiin ruokatarvikkeita. Sisällä oli pirttipöytä ja kaksi penkkiä. Penkit olivat kiinni seinässä ja kiersivät huonetta kahdelta seinustalta. Lattialla oli pitkiä räsymattoja ja sänky. Niin sanotussa keittiössä oli hella, joka oli yhteydessä suureen uuniin. Uuni oli keskellä pirttiä. Astiakaappeja oli yksi, johon kuului myös tiskipöytä. Huoneessa oli vielä pienempi pöytä ja tuolit sekä käsienpesutaso, jossa tilat likavedelle. Pesupaikan yläpuolella oli pyyheliinateline. Telinettä koristi äidin kirjailema liina, missä oli punaisia kukkia. Tuvan ikkunalaudoilla oli Pelargonioita, Enkelinsiipi ja Logsia kukkia.

Vintillä oli vinttikamari, johon hän rakensi leikkimökin. Kalusteena oli pahvilaatikoita pöytänä, jonka päällä oli aina siisti liina. Hänen isänsä teki puusta tuolit. Mattona tässä leikkitilassa oli isoja raparperin lehtiä sekä myös oikeita. pikkuisia kynnysmattoja. Hän leikki siellä kotia ja kauppaleikkejä naapurin tytön kanssa.

Hänen leikkipaikkoihinsa kuului myös pirtin nurkalla ulkona oleva aukko. Aukko oli kaivettu hirsiseinään. Siellä hän leipoi savileipiä, joita hän kauppasi niille ketkä ehtivät vain ostamaan.

Rakkain lelu oli nukke. Nuken nimi oli Maija-Kaarina. Nukke laitettiin nukkumaan sievään pahvilaatikkoon, joka laatikko oli päällystetty hyllypaperilla.

Hänen pihapiiriinsä kuului edellä mainittu asuinrakennus. Navetta, vanha navetta, ulkorakennus, missä oli liiterit hevostyökaluille, viljanjyville, jauhoille sekä siellä oli myös sauna ja maitojen jäähdyttämiseen tarkoitettu tila.

Navetassa oli 6-7 lehmää, vasikoita ja sikoja. Tallissa oli hevonen jonka nimi oli Luja. Hän pääsi aina myllyyn kun isä vei jyviä sinne jauhettavaksi. Mylly oli 4 kilometrin päässä. Naapureita oli samalla kylällä viisi maalaistaloa.

Leikkikavereita oli kahdessa talossa. Serkkuja oli yksi, jonka kanssa leikkiessä  hän oli kateellinen koska serkun nukellaan oli vaunut. Vaunut olivat kuuluneet serkulle  itselleen aikanaan eikä hän antanut vaunuja minulle lainaan.

Kylällä kävi kauppa-auto, josta hän  osti Limo-nimistä limsaa ja punaisella sokerikuorrutuksella päällystettyjä kakkuja. Naapurin  serkku sai myös ostaa lauantaimakkaraa, josta hän oli myös katkera. Hänen kodissaan oli ainoastaan mykymakkaraa, jossa oli rasvaa. Hän päättikin jo silloin, että kun hän on aikuinen niin hän ostaa lauantaimakkaraa!

Ensimmäistä kouluvuotta muistellen

Olen luokassa, ekassa pulpettirivissä, me ekaluokkalaiset, kaunokirjoitustunti meneillään.

Pulpetin oikeassa etukulmassa on mustepullo täynnä mustetta. Kastan punaisessa puuvarressa olevan terän musteeseen, pyyhkäisen terää hieman käsityötunnilla tehtyyn pyyhkimeen. Se on aika hieno, olen valinnut siihen aika kauniita kankaita, varsinkin sini-puna-mustaruutuinen tilkku on kaunis. Ja punainen nappi keskellä sopii väreihin, vaikka olisin kyllä halunnut sen kukan näköisen lasinapin, mutta opettajan tyttö ehti ensin valitsemaan.

Nyt pitäisi saada kirjaimet pysymään rivien välissä. On hankalaa kirjoittaa, kun käsi suttaa kirjoitetut kirjaimet. Nyt opettaja tulee katsomaan ja huomaa tuhrut. Apua! Ai, että voi laittaa imupaperin käden alle ja siirtää sitä varovasti eteenpäin joka kirjaimen jälkeen. Nyt ei enää sotkeennu kirjoitus.

Opettaja kerää vihkot ja tarkastaa ne. Minäpä sain hienon hilekiiltokuvaruusun palkinnoksi siististä kirjoituksesta. Nyt välitunnille.

Ulkohuussissa pitää käydä, siellä on pehmeää kreppivessapaperia, meillä kotona käytetään vain kovaa silkkipapaperia, se on halvempaa. Ei kyllä ole hätä, mutta sen paperin takia.

Laskentotunnin jälkeen lähdetään syömään. Kävelen kahden likkakaverini kanssa vierekkäin kasarmille, mitähän tänään on ruokana. Ihanaa, hernesoppaa, tykkään siitä, mutta kasarmin soppa on parempaa kuin äidin tekemä, siinä on kirkkaampi liemi ja herneet vähän kovia, kokonaisia. Nam. Ja jälkkärinä pannaria ja mansikkahilloa, mutta maitoa en juo kuin tilkan, onneksi opettaja ei huomaa.

Täytyypä tehdä äkkiä läksyt ja sitten ulos likkojen kanssa leikkimään.

Kirjoittaminen on helppoa, kun alkuun pääsee, eikä kontrolloi tekstiä.

Oi nuoruus!

Vielä matikkaa ja musiikin tunnilla keikka vanhusten palvelutaloon, en kestä!

Kuka valopää on keksinyt laittaa yläasteen tyttöjen vessaan verhot koppien eteen ovien sijaan? Kamalassa käryssä pidän leikkaussalin vihreää kangasta toisella kädelläni himmeälasisessa sivuseinässä kiinni ja yritän kiskoa farkkuja jalkaan toisella varoen, ettei teinari putoa takataskusta. Mitenkähän reksiltä onnistuisi tämä akrobatia, kysynpähän vaan...

Käytävällä istuu enää tarkkiksen jätkät. Kiidän ohi pää pystyssä, enkä piittaa selälleni heitetyistä kommenteista. Luokassa kaikki takapulsat on tietenkin varattu. Just meikäläisen tuuria! Noh, onneksi on sen verran tiivis tunnelma, että keikkua voi keskirivinkin tuoleissa. En viittaa, ei huvita. Kirjoitan Minnalle kirjeen takariviin ja kysyn paljonko se ottaa illalla rahaa mukaansa.  En todellakaan ikimaailmassa, koskaan tule tarvitsemaan ensi viikon kokeen jälkeen näitä x- ja y-yhtälöitä elämässäni! Onneksi eräillä on sentään jotain päämääriä elämänsä suhteen!

Aah, taas yksi matikan tunti ohi! Mutta kyllä tämäkin tunti näköjään piti elää; muuten olisi jäänyt kuulematta, että Pakarinenkin on tulossa diskoon illalla.

Raahaudutaan porukalla vanhainkotiin. Saakohan mummot shokin, kun kuorolaiset eivät tulekaan vekkihameissa? Paljonpa väliä.

Kaikki vanhukset on laitettu typerään kaareen valmiiksi. Joku mölisee ja kaikki haisevat. Minä ainakin vaadin käyttää hajuvettä, vaikka joskus istuisinkin pyörätuoliin pakotettuna jouluhartaudessa muiden 100-vuotiaitten kanssa. Haluaakohan nuo ihan oikeasti kuulla jostain armon valkokyyhkystä tai nukkuvista, lumisista mökeistä?

Vielä tortut ja piparit huiviin ja pääsee kotiin. Viikonloppu, aah, ihanaa!

Kotona on hiljaista. Harjaan portaat lumesta, mutta en todellakaan tee lumitöitä! Olen varmasti maailman ainoin 15-vuotias tyttö, joka pakotetaan siivoamaan koko yläkerta, käyttämään koira ja tekemään lumityöt ennen kuin pääsee ansaitulle viikonlopulle kavereitten kanssa! Päästän koiran pihalle ja kolaan sen tassun jäljet piiloon. Käyttäköön muut sen lenkillä, minä olen tehnyt sen tällä viikolla jo kolme kertaa. Todistetusti.

Ennen imurointia painitaan karvaturrin kanssa ja kerron sille miten ihanalta Pakarinen näytti parturireissunsa jälkeen. Vähän söpö.

Syön jukurtin, imuroin ja kastelen mopin. Laitan sen kuivumaan näkyvälle paikalle. Eipähän ole vara kenelläkään juputtaa. Omassa huoneessani pyyhin pölyt ja järjestän pöydän ja hyllyt.  Koulukirjat saavat olla kaapissa sunnuntaihin saakka. Laitan Scorpionsin soimaan päästäkseni illan tunnelmaan.

Porukat tulevat. Että voi jotkut jaksaa alkaa höyrytä jostain perjantaisiivouksesta heti töistä päästyään! Relaisivat ja nauttisivat elämästään!

Kerron äidille pöytää kattaessamme miten ihana keikka oli ja miten suloisia kaikki mummot olivat liikuttuneina. Ja että matikan koe on ensi viikolla ja miten hyvin siihen jo osaan.

Koko perhe istuu ruokapöydässä, maitotölkki kiertää kädestä käteen ja lusikat kilisevät makkarasoppalautasia vasten. Tosi mielikuvituksellista; perjantai-ilta ja makkarakeittoa. Minna just päivällä kertoi, ettei mentäisi Burgeriin illalla, koska niillä on alkavan viikonlopun kunniaksi kotona pizzailta. Sen äiti onkin tosi ihana ja sillä on aina loistoideoita kaikkeen.

Huokailen pöydässä ja harmittelen, kun on pakko lähteä tänään nuokkarille, vaikkei yhtään jaksaisi kun ulkona on niin kylmä ja koulussa oli rankka päivä. Porukat kehottavat rauhoittumaan kotiin. Haloo, niin varmaan perjantai-iltana!  Saan luvan olla yhteentoista ja isä antaa vielä kympin mukaan. Taitaa siis ostaa sillä itselleen konjakkilasillisen perjantai-illan kunniaksi. Miten läpinäkyvää ja säälittävää!

Laitan kasetin soimaan, soitan Minnalle ja menen laittautumaan. Voi ei, geeli on melkein loppu ja dödökin sumuttaa tyhjää!

En yhtään kuule Minnan tulevan huoneeseeni takki päällään. Tehdään suunnitelma ja ollaan mustalaisen päiväkirjaa. Vähän sulla on ihana huone, se taas sanoo. Mutta Minna joutuukin jakamaan huoneensa isoveljensä kanssa. Mutta sillä on sentään isoveli, eikä mitään legoja rakentavaa kakaraa riesanaan.

Huulikiille huuliin, olkatoppaukset tanaan ja musta Fii povariin. Vihdoin!

Heitetään pipot portilla postilaatikkoon ja tungetaan heijastimet taskuun. Lumi narskuu jalkojen alla, tukka tuntuu tönköltä, mutta ei haittaa. Ei koulua, ei aikuisia, vain vain me kaksi matkalla diskoon!

Jumputus kuuluu kauas. Ovelta kurkkivat vilkkuvat värivalot ja biljardipöydän takaa Pakarisen ihana tukka. Että olen onnellinen! Illan hitaita odotellen...